Raksalla-Blogi

Otavan Opiston asuntolan remonttiblogi

Remontti valmistui reilun kuukauden etuajassa ja 26.4. oli luovutustarkastus ja asuntola siirtyi jälleen meidän hallintaamme.  Opiskelijoita ei tässä välissä kannata enää majoittaa asuntolaan sillä edessä on vielä huoneiden kalustaminen ja loppusiivouskin tehdään osin uusiksi kun kalusteiden siirto aiheuttaa sotkua.… Siirry kirjoitukseen

Tänään päästiin jo harjannostajaisiin! Luonnollisestikin tilaajan edustaja Jari Miettinen veti tilaisuuden puheineen, Partasen Vesa vastasi viihdepläjäyksestä ja loistavasti vastasikin. Ruokala helli osallistujia herkullisilla alkupalaleivillä, harjakaisruuista perinteisimmällä eli hernerokalla ja jälkkärikahvien kera herkuteltiin vielä leivonnaisilla. Alkujuhlallisuuksien jälkeen päästiin pienelle työmaakierrokselle ihmettelemään… Siirry kirjoitukseen

”Pikkuasuntolan” ja opiston pihan välinen aita puretaan jotta pikkuasuntolan piha liittyisi paremmin osaksi samaa kampusaluetta. Samalla loppuosa aitaa korjataan ja maalataan. Työ aloitetaan tällä viikolla.

Tämänkertaisessa työmaapalaverissa ei käsitelty käyttäjäasioita tiedotettavaksi asti, sisältö oli rakentajien käytännönasioista sopimista ja suunnittelua. Marraskuun alkuopuolella tiedetään asumisjärjestelyistä tarkemmin, tällä hetkellä näyttää että osittaista asumiskäyttöön ottoa ei voida tehdä koko remontin aikana.  Edellisen kokouksen pöytäkirja on nyt nähtävillä asiakirjat-sivulla.… Siirry kirjoitukseen