Otavan Opiston asuntolan remonttiblogi

jounikar

Remontti valmistui reilun kuukauden etuajassa ja 26.4. oli luovutustarkastus ja asuntola siirtyi jälleen meidän hallintaamme.  Opiskelijoita ei tässä välissä kannata enää majoittaa asuntolaan sillä edessä on vielä huoneiden kalustaminen ja loppusiivouskin tehdään osin uusiksi kun kalusteiden siirto aiheuttaa sotkua.… Siirry kirjoitukseen

Tänään päästiin jo harjannostajaisiin! Luonnollisestikin tilaajan edustaja Jari Miettinen veti tilaisuuden puheineen, Partasen Vesa vastasi viihdepläjäyksestä ja loistavasti vastasikin. Ruokala helli osallistujia herkullisilla alkupalaleivillä, harjakaisruuista perinteisimmällä eli hernerokalla ja jälkkärikahvien kera herkuteltiin vielä leivonnaisilla. Alkujuhlallisuuksien jälkeen päästiin pienelle työmaakierrokselle ihmettelemään… Siirry kirjoitukseen

”Pikkuasuntolan” ja opiston pihan välinen aita puretaan jotta pikkuasuntolan piha liittyisi paremmin osaksi samaa kampusaluetta. Samalla loppuosa aitaa korjataan ja maalataan. Työ aloitetaan tällä viikolla.

Tämänkertaisessa työmaapalaverissa ei käsitelty käyttäjäasioita tiedotettavaksi asti, sisältö oli rakentajien käytännönasioista sopimista ja suunnittelua. Marraskuun alkuopuolella tiedetään asumisjärjestelyistä tarkemmin, tällä hetkellä näyttää että osittaista asumiskäyttöön ottoa ei voida tehdä koko remontin aikana.  Edellisen kokouksen pöytäkirja on nyt nähtävillä asiakirjat-sivulla.… Siirry kirjoitukseen

Pikkuasuntolan nettiyhteys saatiin kuntoon. Toteutukseksi valittiin langaton ns. siltayhteys jossa puutalon yläkertaan ja vastaavasti pikkuasuntolan yläkertaan asennettiin suunta-antenni jotka vastaavat datan siirrosta langattomasti rakennusten välillä. Tällä ratkaisulla vältettiin kalliin kaapeloinnin vetäminen ja kustannukset ovat siitä vain murto-osan.

Pikkuasuntolan WLAN-verkot ovat… Siirry kirjoitukseen

Asuntolaremontti on mittava urakka jota on syytä tarkastella myös kestävyyden näkökulmasta, tässä hiukan omia pohdintoja asian tiimoilta:

Asuntola on tyypillinen esimerkki kohteesta joka on joutunut 70-80- lukujen runtelemaksi. Vielä tuolloin ei juuri ajateltu vanhan olemuksen säilyttämistä vaan kaikkialle haluttiin ”modernia”… Siirry kirjoitukseen

Tässä pieni kuvallinen väliraportti…

Mäntytien neljässä asunnossa on nyt paikat 22:lle opiskelijalle. Kalustaminen on loppusuoralla, vielä tarvitaan verhoja ja hiukan muuta niin alkaa olla valmista. Matkaa opistolle on vain n. 600m joten välimatkakaan ei ole ongelma. Tämä ratkaisu vapauttaa koko… Siirry kirjoitukseen

Tänään pidetyn työmaapalaverin myötä selvisi, että asuntolan pitäminen majoituskäytössä remontin alkuvaiheessa on liki mahdotonta. Työmaa-alueen rajaaminen, turvallisuusseikat sekä asumismukavuus katkeilevien sähkön ja veden vuoksi pakottivat etsimään uutta ratkaisua. Onneksemme Mikalo Oy:n asuntoja sattui olemaan vapaana ja kaikki vielä hyvin lähellä,… Siirry kirjoitukseen

Blogi palasi kesälomalta ja heti on uutta asiaa jaettavana.

Vanha päiväkoti on kansan suussa muovautunut muotoon ”pikkuasuntola”, kiva kotoisa nimitys.

Tilahallinto on hienosti ottanut tarpeitamme huomioon, niinpä pikkuasuntolan toimenpiteet olivat alkuperäistä arviota laajemmat. Alla listaa mitä on tehty:

Tässä yhteenveto siitä, mitä asuntolan remonttisuunnitelma nyt (2.5.2016) pitää sisällään

  • 4. kerros ei ole toimenpiteiden kohteena, tähän SAATTAA tulla pieneltä osin muutoksia mutta pääsääntöisesti 4. kerros jää remontin ulkopuolelle.
  • 2- ja 3. kerros saavat uudet lattiat, niin huoneiden kuin yleisten… Siirry kirjoitukseen

Aikaisemmin tila käytiin läpi mm. terveystarkastajan kanssa, sittemmin tilaa ollaan eri tahojen kanssa katselmoitu neljä kertaa ja tänään sitten kierroksella kävi pelastuslaitoksen edustaja. Mitään erityistä estettä ei ilmennyt tilojen käytölle pelastusviranomaisenkaan näkökulmasta joten enää on yksi vaihe läpäistävänä – jos… Siirry kirjoitukseen

20160421_090837

 

Tänään oli listan viimeinen työmaapalaveri, jatkossa palaverit kutsutaan koolle vain tarpeen mukaan. Tämänkin palaverin virallinen muistio ilmaantuu aikanaan tuonne Asiakirjat-sivulle (ylävalikko) mutta tässä jo maistiaisia:

  • 1. krs asuinhuoneen ja kuntoiluhuonen välistä seinää siirretään, kuntoiluhuone siis laajenee hiukan ja käyttömukavuus… Siirry kirjoitukseen

Hankkeen edetessä pakostakin suunnitelmat muuttuvat. Kustannuslaskijoiden tehtyä tarkat laskelmat osoittautui että lattioiden uusiminen on alustavaa arviota huomattavasti kallimpaa. Suunnitelmaa mukautettiin seuraavasti:

  • Viemäriputkistoja ei uusita (putkisto on uusittu välillä ja nykyinen muovinen putkisto kestää käyttöikänsä puolesta n. 50v)
  • Vanhoja rautaisia lämpöputkia… Siirry kirjoitukseen

Maanantaina 14.3. kokoonnuttiin pääsuunnitelijan ja tilapalveluiden edustuksen kanssa pintamateriaaliasioiden tiimoilta. Pohjana käytettiin opiskelijatyönä aikanaan valmistunutta suunnitelmaa, jota nyt sitten ammattilaisnäkökulmasta ja loppukäyttäjän silmin muokattiin.

Esillä olivat seuraavat asiat, nämä ovat ALUSTAVIA suunnitelmia, toteutus tapahtuu käytettävissä olevan rahan sekä käytännöllisyysseikkojen perusteella:… Siirry kirjoitukseen

Asuntolan loppukäyttäjäpalaverissa esille nousi muutama toive nostettavaksi mietintään:

  • saunan lauteiden uusiminen, nykyiset kiinteät ovat hankalasti puhdistettavat sillä istuinosaa ei saa irti. Lisäksi kaiteet voisivat olla toiminnallisemmat. Alin taso voitaisiin korvata lyhyemmällä ja irtonaisella askelmalla, mikä helpottaisi lauteiden alustan siivousta.
  • neloskerroksessa… Siirry kirjoitukseen

Arkkitehti Pertti Mertaoja, joka toimii asuntolan remontin pääsuunnittelijana, on luonnostellut hissikuilun toteutusta. Kyseessä on vasta alustava luonnos josta matkaa varsinaiseen toteutukseen on vielä pitkästi mutta antaa kuvaa siitä mille hissi pohjoispäädyssä voisi näyttää.

Saat kuvan suuremmaksi hiirellä napsauttamalla.

ASUNTOLA 3D KOI 2016-03-09 HIS-MET-

 

Tänään tehtiin terveystarkastajan kanssa katselmointi Topeliuksen tien ”päiväkodissa”. Ensivaikutelman perusteella terveystarkastaja ei nähnyt syytä olla käyttämättä rakennusta, toki pienimuotoisen remontin jälkeen. Jatkoselvittelyt ovat käynnissä ja mm. tarvittavien peseytymistilojen suhteen tarkistetaan riittävyys. Pesutiloja on mahdollista rakentaa lisää. Majoittujia voisi olla hiukan… Siirry kirjoitukseen

24. päivä käytiin Matin, Ullan, Päivin ja Jounin voimin Raisiossa tutustumassa asumismoduuleihin. AdhocHaus Oy on aloittanut pilottihankkeen jossa vanhan liikerakennuksen tyhjiin tiloihin kootaan asumismoduuleista erilaisia tiloja. Moduuleita on kolmen tyyppisiä: makuumoduleita, suihkuja ja WC-moduuleita. Yrityksen tarkoitus on tarjota ensialkuun telakkatyöläisille… Siirry kirjoitukseen